Ihminen on sosiaalinen eläin.

Ajattelin kirjoittaa ajatuksia elämäntapamuutoksen sosiaalisesta puolesta. Itse olen aikalailla sosiaalinen ihminen. Tykkään keskustella ja avautua kanssaeläjille, se saa ajatukseni jäsentymään paremmin. Kaipaan vastakaikua, keskustelua, kommentteja, sympatiaa.

Kirjoitan tätä blogia nimimerkin takaa. Osittain siitä syystä, että asun pienellä paikkakunnalla ja osittain siksi, että otan helposti paineita onnistumisesta jos "kailotan" suunnitelmistani jokaiselle. Vaikka kirjoitan nimimerkillä, jotkut ovat kirjoitustyylistäni arvanneet henkilöllisyyteni. Aivan lähimmät ihmiset tietysti huomaavat elämäntaparemonttini, mutta olen kertonut myös joillekin ystävilleni kauempaakin. Joskus täytyy saada purkaa sydäntä, ja ketkäs siihen asiaan olisivatkaan parhaimpia kuin ystävät!

Kirjoitukseni otsikko sanoo: ihminen on sosiaalinen eläin. Joissain tapauksissa täytyy todeta, että ihminen nimenomaan on eläin. Se on jännää, miten jotkut eivät osaa suhtautua tähän ollenkaan positiivisena asiana. Tai yritetään olla positiivisia, mutta taustalla paistaa selvästi joku muu tunne.

Olen saanut monenlaisia kommentteja. Suurimmaksi osaksi onneksi positiivisia ja kannustavia <3 Joukkoon mahtuu joitakin ajattelemattomia kommentteja ja joitakin täysiä sammakoita. Ensinnäkin jotkut ottavat elämäntehtäväkseen syöttää minulle niin paljon herkkuja kuin ikinä kerkiävät. "Kyllä sinä nyt yhden munkin voit syödä. Täytyyhän sun nauttia elämästäkin!" En tiedä mikä siinäkin on takana. Oma kykenemättömyys vastustaa herkkuja, ja sen takia minutkin pitää saada niitä syömään? Etten vain onnistu..?

Kun menee huonommin, jotkut kritisoivat todella kovalla kädellä. "Menet nyt vain sinne lenkille! Pidät pään kylmänä etkä luovuta! Juokse niin kauan, että oksennat! Syö salaattia! Vältä hiilihydraatteja! Oleko kokeillut karppausta? Mikä tuossa laihdutuksessa muka on niin hirveän vaikeata?" Nämä varmaan pohjimmiltaan tarkoittavat hyvää, mutta itselle tulee paha mieli. Minulla on jo Personal Trainer, en tarvitse toista.

Joskus toivon, etten olisi kenellekään kertonut mitään, mutta toisaalta saamani tuki on ollut kullan arvoista. Täytyy vaan päästää jotkut kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Aina se ei tosin ole helppoa. Kun kysytään mikä laihdutuksessa muka on vaikeaa, tulee todella epäonnistunut olo. Eihän se vaikealta kuulostakaan: syö vähemmän kuin kulutat. Miksi se siis kuitenkin on minulle vaikeaa? Olenko täysi luuseri kun en pysty tähän itse?

Tälläisten maanantai-mietteiden jälkeen pienelle lenkille. En luovuta! 
(ihan kuin Annin kanssa muka luovuttaminen olisi vaihtoehto..)